Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Home

Hanna Korhonen

Tanssitaiteilija

Olen Hanna Korhonen, tanssija-koreografi ja laaja-alainen taidetoimija. Tällä hetkellä työskentelen freelancerina tehden laaja-alaisesti kulttuuri- ja taidealan töitä sisällön tuottamisesta asiantuntija- ja kehittämistehtäviin.

Olen valmistunut Turun Konservatoriolta ammattitanssijaksi ja Helsingin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen kandidaatiksi ja maisteriksi. Olen työskennellyt taide- ja kulttuurialan ammattilaisena 24 vuoden ajan, vuodesta 1999 lähtien.

Minulla on paljon kokemusta kulttuurikentän erilaisista taustaorganisaatioista sekä asiantuntija- ja kehittämistehtävistä. Muutamia mainitakseni: Ajalla tammikuu 2021-kesäkuu 2022 työskentelin helsinkiläisen Tanssiteatteri Tsuumin taiteellisena ja tuotannollisena johtajana. Vuosina 2018-2021 toimin Kokkolan Talvitanssit -festivaalin ohjelmistoa suunnittelevassa taiteellisessa työryhmässä sekä tuotantotyössä. Vuosina 2016-2018 työskentelin useissa kulttuurihyvinvointiin liittyvissä hankkeissa Etelä-Pohjanmaalla. Vuosina 2013-2016 olin yleisötyön läänintaiteilijana Taiteen edistämiskeskuksessa Pohjanmaan toimipisteessä. Jatkan edelleen projektiluontoisesti erilaisissa tuotanto-, asiantuntija- ja kehittämistehtävissä. Tällä hetkellä toimin mm. Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen kehittämistyöryhmässä, jossa olen työskennellyt vuodesta 2018 lähtien.

Työskentelen edelleen myös freelance-tanssitaiteilijana toteuttaen erilaisia esittävän taiteen projekteja sekä näyttämölle että muunlaisiin ympäristöihin.

Olen kiinnostunut läsnäolevasta, aidosta rehellisestä kehosta. Tärkeää on hengitys, kokonaisvaltainen liike, tunteiden liike kehossa. Omissa teoksissani ollaan usein katsojan lähellä, suorassa kontaktissa, yhteisessä jaetussa hetkessä.

Teoksiani ja esiintymistäni on kiitetty välittömyydestä, vahvasta läsnäolosta, herkkyyden ja vahvuuden yhtäaikaisuudesta.

Erityisen paljon olen työskennellyt urani aikana esiintyjänä: Olen esiintynyt yli 70 ammattilaisteoksessa, jotka ovat edustaneet tanssin/esittävän taiteen kenttää monipuolisesti. Freelance-produktioiden lisäksi olen esiintynyt Tanssiteatteri Tsuumin omissa ja yhteistyöproduktioissa vuodesta 2001 lähtien.

Olen toiminut lukuisissa projekteissa yhtäaikaisesti sekä tanssijana että koreografina, ja se onkin minulle hyvin ominainen taiteellisen työskentelyn muoto. Tällöin pääsen luomaan kokonaisuuksia koreografian muodossa sekä hyödyntämään vahvaa osaamistani tanssijantyössä. Työskentelen paljon monitaiteisessa kontekstissa ja teen poikkitaiteellisia yhteistöitä muiden taiteilijoiden kanssa, mutta teosteni keskiössä on kuitenkin aina liike. Aiemmissa töissäni lähtökohtina ovat olleet esimerkiksi kehomielikuviin, ulkonäkökäsitykseen ja identiteettiin liittyvät kokemukset, ihmisen luontosuhde ja luontokokemusten voima, runotekstin ja tanssin yhteys, sekä monen tasoiset vallankäytön teemat. Haluan kehollisen taiteeni kautta osallistua ajankohtaiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Koreografina olen toiminut useissa vapaan kentän projekteissa, minkä lisäksi myös mm. Kokkolan kaupunginteatterissa sekä Rovaniemen- ja Savonlinnan teattereissa.

Perinteisen näyttämökonseptin lisäksi olen toteuttanut teoksia myös erilaisiin ympäristöihin, ja työskennellyt yhteisötaiteen ja kulttuurihyvinvoinnin / taiteen soveltavan käytön parissa. Olen työskennellyt pitkäkestoisesti mm. eri-ikäisten päihde- ja mielenterveyskuntoutujien, etsivän nuorisotyön asiakkaiden sekä ikäihmisten kanssa.

Olen Pirkkalasta kotoisin ja keväällä 2019 muutin jälleen takaisin Pirkanmaalle, ensin Nokialle ja nyt asun jälleen Pirkkalassa. Ennen paluuta Pirkanmaalle asuin 7 vuotta Seinäjoella, ja sitä ennen 13 vuotta Helsingissä ja Turussa 3 vuotta.

*

Näiden nettisivujeni ylävalikosta pääset tutustumaan työskentelyni eri osa-alueisiin:

TYÖ tanssija-koreografina / Tanssijana / Koreografina teatterissa / Kehittämis- ja asiantuntijatehtävät / Biografia ja Artistic statement / Työ kulttuurihyvinvoinnin parissa / CV / Yhteystiedot

Tervetuloa tutustumaan työskentelyyni!

Ja ota rohkeasti yhteyttä!